tiistai 16. joulukuuta 2008
Lomaa kaikesta
Laitimmaisetkin lahjat ostettu. Ja hirveesti tehty kaikkea. Mutta mies oli mieltä, ettei ennen joulua enää lasketa. Hyvähän sen on sanoa, kun se ei ole laittanut ristiin kovinkaan montaa tikkua. Mutta huomenna reaalistuvasta lomasta on niin hyvä mieli, että menköön.
Mikä hevimätössä miestäni niin kovin kiehtoo?
Luin ensin väärin. Mikä hevimätössä mielestäni niin kovin kiehtoo? Le ero. Niin, niin pieni, mutta niin niin suuri, sillä edelliseen olisin voinut vastata kahdella sanalla. Ei mikään. Nyt joudun käyttämään kaikkiaan 19 sanaa.
Oisko nopeus, melodiat, riffit, aggressiivisuus, voimakkuus, synkkä kansitaide, johonkin kuuluminen, pään nyökyttely, jopa ravistelu, hevimättäjien persoonallisuudet, suggestiivisuus, seksi ja päihteet?
Tuttu juttu.

Aihe
Pepsi Maxia tässä lipitän. Kahvikupista.
Unohdin antaa vaimolleni viime viikkoiset lonnimiset sovittavan kirjallisen aiheen. Tässä se nyt tulee: Mikä hevimätössä miestäni niin kovin kiehtoo?

sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Karvas karkilla lääkitty tappio viikolla 3
Näinhän siinä jälleen kävi, että mies vei voiton. Huomaan olevani paljon parina viikon päivänä ja muina ei mitään -tyyppiä, joka kuvitelee, että se riittää kirkkaasti voitoon. Mutta eihän se riitä. Ei silloin, kun vastustajana on vähän (joka)päivässä, paljon viikossa -henkilö. Neljällä pisteellä kärsin tappion, ja kuulemma saan siksi järjestellä paikkoja ja pyykätä, jotta olisi erään sitten mukavampi palata kotiin viikonloppuaan toisaalla viettämästä.
Olen projektin kanssa toistaiseksi vaiheessa. Tosin tiskasin. Aloitan siivoamisen aina tiskillä, koska se on melkeinpä mukavinta. Ja kun työtason saa tyhjäksi astioista, tuntuu kuin olisi jo tehnyt hurjan paljon ja enää on ihan, ihan vähän jäljellä.
Ostin karkkia. Ostan aina karkkia, kun olen yksin kotona. Ou nou, se oli toinen kerta tällä viikolla. Ensin ajattelin, etten mainitse asiasta. Että menköön, kun on vähän poikkeustila ja näin. Mutta aika kuitenkin nopeasti totesin, että ei ole ihan liikaa järkeä laatia itselleen sääntöjä ja sitten ihan itse rikkoa ne.
Että toistaiseksi ollaan pisteissä miinuksella. Pitänee kääriä hihaa, sillä ensiviikko loppuu yhteisen puhteemme osalta lyhyeen. Otan ja lähden ja teen ennen joulua korkeintaan piparkakkutalon systerin kanssa, enkä edes sitäkään, koska osallistun vain sen koristeluun, enkä niin paljon siihenkään, sillä ranskanpastilleja on paljon mukavampi syödä kuin liimailla tomusokeritahnalla piparkattoon.
Rangaistuspostauksen aihetta kotiin saapuvaksi odotellessa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Viikko 3: Keskiviikkona kerrataan eiliset
Tiistaina jäi koulusta kävely väliin. Oli kiilusilmäinen kiire kiillottelemaan kodin pintoja. Vuokranantajille kun piti kieliä, että ollaan kotikunnollisia. Pullaakin leivoin sitten kesän nolla ja viisi. Mutten tavallista, vaan piparkakkutaikinalla ja taloussuklaalla höystettyä. Tavallaan hyvää, mutta yksi kerrallaan todellakin riittää. Jättivät mokomat kävijät kuitenkin kahvit väliin. Että suottapa sotkin jauhoilla työtason. Mutta tasapainoisen elämän tuoksu, siltä eivät välttyneet.
Tänään vietiin viimeistä tenttiä tälle vuodelle. Kevyt oli kotiin köpötellä, vaikka kaduilla tuuli ja asvaltti kiilsi.
Kahdelta päivältä kerääntyi kymmenen pistettä (yhteensä 22) ja koti kerrassaan kunnossa -merkki.

tiistai 9. joulukuuta 2008
Kaamotus
Talviuni tekisi terää. Unta palloon peiton alla pimeimmän ajan yli. Kovin olisi mukavaa se.
23 pistettä.
23 pistettä.
maanantai 8. joulukuuta 2008
Mitään en tee ilmaiseksi
Ja sekin piti vielä kertoa, että liitinpä ihan vapaaehtoisesti myös karkkikontrollin pistejärjestelmään. Kerran viikossa saa ostaa ilman menetyksiä, mutta muuten maksankin sitten viisi pistettä mellihankinnoistani. Toistaiseksi ei ole tarvinnut. Suklaakalenterin päivittäispalanen toimii nikotiinilaastarina.
Paripuhteesta lienee tulossa kokonaisvaltaisen elämänhallinnan työkalu. Voiskohan gradusivusta saada vaikka neljä pistettä, ja hammaslääkärin varaamisesta ehkä ainakin sen sata (jos nyt ylipäänsä aikoja on vuoden sisälle saatavissa)? En edes pelkää käyntiä. En vaan saa soitettua. Oon jo neljä vuotta ollut soittamatta, miksi nyt soittaisin? Saamattomuuden suomenennätys.

Viikko 3: Maanantaina ora et tora, tehdään työtä ja riidellään
Viikonloppuna en tehnyt kuin velvollisuuteni. Pesin vessan ja yleishyötyilin kahden pisteen verran.
Mutta jälleen maanantaina näyttää massiivisen paljon paremmalta. Koulusta kotiin kävellen. Latasin matkakorttiin viimeksi kauden sijasta arvoa, joten siinähän säästää ihan selvää rahaakin. No en tiedä loppupeleissä. (Kaikkinaiset menemiset tulee hoidettua kuitenkin julkisilla. Kuulun luottomyöhästelijöihin.) Mutta ajatus hyödystä motivoi, vaikkei sillä sitten niin mitään tekemistä minkään tositodellisuuden kanssa olisikaan.
Kotona tuli järjesteltyä vaatteita ja sen sellaista paikalleen. Vuokrafilmin palautin ja kaupassakin kävin. Iltapalaksi karjalanpiirakoita (no en tehnyt itse, vaikka osaankin, pulikkakin löytyy), munapersiljavoita (kyllä, voita) ihan itse revittyä salaattia ja palasteltua kurkkua, joka miehen mielestä oli oudon väristä, mutta maistui minulle. Sauvasekoitin vieläpä vadelmia, ananasta, maitorahkaa, Bulgarian jogurttia, tavallista maustamatonta jogurttia ja greippimehua (appelsiini toimii paremmin) juotavan juoksevaksi.
Jälkkäriksi muheva riita, jonka kuluessa muun muassa käsken miehen käyttää mahdollisia aivojaan, ja kerron että jos se jo käyttää, niin sitten sillä on vaan tosi huono maku. Vatapainoksi saan kuulla, että on tosi hyvä, että vietämme joulun erillään, koska pilaisin vaan kaikkien sen sukulaisten joulun. Epäilemättä.
Eilen illalla miehellä oli muutakin syytä iloon. Ei meinannut saada unta, kun oli kuulemma liikaa hyviä asioita elämässä, että ennättäisi nukkua. Yhtenä mainittuna se, kun kotona on nykyisin siistimpää. Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin.
Koossa 12 pistettä.

lauantai 6. joulukuuta 2008
Joulusatu
Kolme viisasta miestä kotiin Teneriffalta palajaa. Vaan matkalla tapaavat kuninkaan, joka vaivojaan vaikertaa. Kun on maassa rauha ja hyvää tahto ja yksi huono nainen vain valittaa. Enkä nyt sillä sano, etteikö se oikea ammatti sillä olisi, mutten tyttärelleni toivoisi kuitenkaan.
Mitä sanoo se nainen, kysyvät miehet, ja kuningas rykii kurkkuaan. Se sanoo, että sen poika on jotenkin tärkeä. On nainen vailla järkeä. Sanoo, että poika on joulun lapsi, mutta voi häpeä, on pojalle äidillä lahjoja vain kaksi. Ja nekin tarjoustalosta. Se siitä joulun alkuperäisestä valosta. Rahat lopussa, kun jouluhopussa, eivät asiakkaat vierailla muista. Ovat perheensä parissa, eivätkä velvollisuuksistaan luista.
No hittojako sinä siitä häiriinnyt, ärähtää miehistä musta. Mutta kuningas kulmiaan kurtistaa ja jatkaa valitusta. Kun luulin, että kaikille on maassani hyvinvointia. En siedä korvissani sen huonon naisen napinointia. Että jospa katsastaisitte sen kakaran, ja nyt lyön pöytään puuvasaran. Enkä vastalauseita siedä. Menkää, tai mitä muuten teen, sitä ette unissannekaan tiedä.
Ja niin lähtevät kolme miestä kaukaiseen lähiöön. Soittivat vaimoilleen, että pistäkää jouluoluet vielä kylmiöön. Tuli jälleen näet matkaan mutka, vaikka aikomus tulla nopeasti kotiin oli rutka.
Viisaiden miesten saapuessa pinnapedistään poikalapsi ponkaisee, ja lahjojen perään jo ovella vonkaisee. Emme oikein lahjoista tienneet, sanovat viisaat miehet, kun lapsemme ovat jo suurenneet, eivät ole enää pienet. Pojan äiti älähtää, että arvatahan se piti. Kunkku lähetti miehet, joilla on vain viisaan nimi.
No jotakin miehet mutisivat kuitenkin tuoneensa. Poika nappaa paketit ja juoksee huoneeseensa. Pleikka mallia vanhaa on ja housut so last season. Mutta suklaa on onneksi laktoositon. Että pelastuiko joulunne, kysyvät miehet ymmällään. Poika huutaa huoneestaan, että nappiin ei mennyt, mutta ymmärtää yritetään.
Seuraavana päivänä lukevat miehet lehteä. Etusivulla on kuva hehkeä. Kappas vaan, poiketulle pojalle on järjestetty ilotulitus. Ja mitä kummaa, sehän poika kuuluu olevan kuninkaan aviollinen hairahdus. Kirjoittavat vielä, että niin on etevä se poika, että koko maan pelastaa. Ja muutkin maat hyville tavoille opettaa, jos niikseen tulee, ja vielä huomenna huvittaa.

perjantai 5. joulukuuta 2008
torstai 4. joulukuuta 2008
Eikä rasita joulu
Hankin jo joululahjat. Olin rupeamassa varsin ripeä. Roppakauppareissullani kului aikaa vaivaiset puolituntia. Tilini taannuttamisessa ei ollut kuitenkaan hätiköinnin makua. Varsin harkitusti liikuin liikkeissä ja tiesin jo edeltä hamuamiseni.
Voitin vaimoni tämän viikon puhtokilvassa pistein 42 -38. Juhlin onnistumistani siiderilimulla.

Viikko 2: Tiistain teoista torstaina
Keskiviikko kului kaukana kotoa, mutta tiistaina tein suurtekoja. Kävellen koulusta kotiin, kauppakäynti, pyykkiä kokonaista kolme koneellista, tiski, roskat ja viimeisimpänä, mutta ei vaarattomimpana, jääkaapin perkaus. En haltioidu vähääkään jännityksestä, joita sisältönsä muististani pyyhkineet muovirasiat malttamattomina tarjoavat. Taloudessame jääkaappijama etenee tyypillisesti pisteeseen, jossa ei tarvitse enää miettiä, että haiseeko se ja onko se homeessa, vaan lähinnä, että kuinkahan paljon pahaa tällä kertaa.
Tiistaitekemisistä kertyneet 17 pistettä kun lisätään entisiin, päästään luvattoman korkeaan lukemaan 38.
Pyykki ja tiski kuuluvat kotitöiden a-ryhmään. En tietenkään tekisi, jos ei tarvitsisi, mutta en kuitenkaan mielessäni kiroile tehdessäni. Molemmissa toimissa kiehtovat systemaattisuudelle asetetut vaatimukset. Pyykin tarkoituksenmukainen ja samalla ekonominen lajittelu pesuun ja mahduttaminen kuivaustelineeseen. Kiehtovaa. Samoin astioiden pesujärjestyksen ja kuivauskaappisijoittelun mahdollisimman säästävä suunnittelu. Minkä logistiikkainsinöörin maailma minussa onkaan menettänyt. Tosin mieltymykset eivät välttämättä korreloi kykyjen kanssa. Muotoillaan siis uudestaan. Minkä työn olenkaan logistiikkasuunnittelussa menettänyt.
Tulipa ensimmäisen kerran testattua voimakkaasti hajustettua pyykkipulveria. Jo oli aika. Ajattelin arkiromanttisesti. Pyykin mukana kotiin kannetaan kainosti kostea kukkaistuoksu kertomaan vaivalla saavutetusta puhtaudesta. Koko päivän voi nuuskia muistoa elämänhallinnastaan. Kuin perjantainen pullantuoksu lapsuudenkodissani, joka supisi maailman sentään olevan selkeällä radallaan. Myönnän, en kylläkään leivo pullaa koskaan. Mutta jos saan pyykkini pestyä, en voi olla kokonaan paha ihminen. Enkö siis ansaitse tuoksu kertomaan teoistani? Tuoksujahan riittää ilmiantajiksi muistakin kodin kosteista töistä. Lisäksi imuriinkin voi kieritellä eteerisiä kuulia. Silitysraudasta en niin tiedä, mutta epäilemättä senkin osalta on jo olemassa jokin raikkaasti tuulahtava ratkaisu. Vielä kun saisi kaappien järjestelyn, vaatteiden viikkauksen, tiskikaapin tyhjennyksen ja lakanoiden vaihdon nuuhkittavaan muotoon. Kätevää. Voisi jo kynnykseltä haistaa, onko se toinen sannut aikaiseksi, ja jos on, niin tarkalleen ottaen mitä.

maanantai 1. joulukuuta 2008
Viikko 2: Maanantaina mä palasin ruotuun
Viikonlopun kotiteot jäivät yhteen tiskiin. Sekin oli enemmän kuin kaikki muut hyödylliset työt yhteensä. Mutta mulla onkin periaatteita. Opiskelijallakin on oikeus (vaan ei varaa) viikonloppuun.
Vaan tänään, oi, olin ahkera. Tiesin jo aamulla veturin muodoilla varustetun suklaan kalenterista miljoonien muiden tapaan löytäessäni, että enteen puolelle menee. Kone mikä kone.
Ja toimin totisesti raudanlujalla tunteettomuudella. Kävelyä reilu tunti. (Ja jos käväisitte tänään pääkaupungissa ulkona, niin tiedätte, mitä se kuolevaiselta vaati.) Yleistä järjestelyä. Pölyjen pyyhkeämistä (kostealla, ei huiskalla!). Roskain vientiä. Imurointia. Lattian kevyttä pesua.
Ja sitten se puhisi ja suhisi ja yski.
Edellä mainittu tekisi sen 21 pistettä.
Pitkän päivän iltana pistettiin yhteisesti vielä askarteluksi. Kynttilätaidetta. Ei pistetiä, koska oli kivaa.

Tiukka startti
Tiukka startti tälle viikolle, 18 pistettä!
Kävin lenkillä. 50 minuuttia sauvoin sohjossa, 7 p.
Vein roskat kaksi kertaa, 2 p.
Kävin kaupassa kaksi kertaa, 2 p.
Hain kellarista maton, 2 p.
Tyhjensin astioiden kuivauskaapin, 1p.
Palautin pullot, 1 p.
Taittelin torttuja, 1 p.
Hain kukkia ja sommittelin kimpun, 2p.
Vaihdan vielä lakanatkin, 0 p.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)